Maksu
Lasku ja erämaksu – joustavaa asiakkaille ja vaivatonta verkkokaupalle
22 elokuuta 2024
Julkaistu maanantai, 18 kesäkuuta 2018 23.00Maksu
Kesälomat ovat monella jo joko alkaneet tai pian edessä ja nyt verkkokauppias haluaisikin varmasti hieman hengähtää. Pieni hengähdystauko toki suotakoon, mutta kesällä on myös hyvä aika alkaa valmistautua syksyyn – monia syksyn kiireitä voi helpottaa huolellisella valmistautumisella. Esimerkiksi, jos olet valitsemassa tai vaihtamassa maksunvälittäjää, on nyt hyvä aika kartoittaa vaihtoehtoja.
Verkkokaupan perustaminen voi olla vaativaa ja kaupan päivittäisessä pyörittämisessä on paljon liikkuvia osia sekä muistettavia asioita. Maksaminen on ostoprosessin viimeisimpiä askeleita ja ehkä se siksi jää usein myös viimeiseksi hoidettavaksi asiaksi? Ostoprosessia on kuitenkin hyvä tarkastella kokonaisuutena ja ottaa myös verkkokaupan maksutavat huomioon hyvissä ajoin. Erilaisten maksutapojen käyttöönotossa voi kulua aikaa, ja kannattaa myös tarkistaa ovatko kaikki maksutavat mahdollisia juuri sinun verkkokauppasi kohdalla. Myös verkkokaupan maksujärjestelmän vaihtaminen tai uuden käyttöönotto on oma prosessinsa – toki prosessi, joka kannattaa, silloin kun oikea kumppani on valittu.
Monille verkkokaupoille kesä on hieman hiljaisempaa aikaa, vaikka kesälläkin tehdään toki ostoksia. Verkkokaupan muutokset kuitenkin usein ajoitetaan kesään, jotta syksyllä taas töiden ja koulun alettua ollaan valmiita uuteen kauteen. Kesän jälkeen myös esimerkiksi vaatekauppojen mallistot usein uudistuvat. Näiden syiden vuoksi kesä on hyvä aika tehdä sellaisia muutoksia verkkokaupassa, joiden tarve on menneen kevään aikana tunnistettu. Yksi tällainen muutostarve voi olla verkkokaupan maksujärjestlemän ja maksupalveluntarjoajan vaihtaminen.
Maksunvälittäjä on se, jonka kautta verkkokaupan maksutavat ja lisäpalvelut saadaan käyttöön. Verkkokaupan maksujärjestelmä on tietenkin aivan ydinasia, mutta myös lisäpalveluita kannattaa tutkia. On hyvä analysoida oman verkkokauppansa toimintaa; esimerkiksi tuotepalautusten määrä ja asiakkaiden maksutottumukset kannattaa ottaa huomioon, kun miettii verkkokaupan maksutapoja ja maksunvälittäjän tarjoamia lisäpalveluita. Myös myynnin määrä ja mahdollinen kasvu sekä myynnin kirjaaminen kirjanpidossa on yksi verkkokaupan operatiiviseen toimintaan vaikuttava asia ja tätä voi maksunvälittäjien tarjoamien lisäpalveluiden tai tilitysmallien avulla helpottaa.
Jos on vasta perustamassa verkkokauppaa tai valitsemassa verkkokaupan maksupalveluntarjoajaa, niin nykyisten tarpeiden lisäksi on hyvä katsoa myös tulevaisuuteen: tuleeko tuotevalikoima pysymään samanlaisena, odotetaanko myynnin kasvua, tuleeko ostokäyttäytyminen jatkumaan samoilla linjoilla? On paljon helpompaa valita sopiva kumppani alusta saakka kuin joutua vaihtamaan palveluntarjoajaa kovin pian. Joskus toki vaihtokin on järkevää, jotta verkkokauppa on helppo ostajalle ja toiminnot saadaan optimoitua sekä asiakkaille tarjottua heidän tarvitsemaansa palvelua. Tällöin hetkellinen lisätyö tulee kyllä olemaan vaivan arvoista pidemmässä juoksussa.
Ideaalitilanteessa helppo verkkokauppa toimii kuin itsestään, eikä aiheuta jokapäiväistä päänvaivaa. Silloinkin, kun ongelmia tulee eteen, hyvä kumppani voi auttaa verkkokauppiasta selvittämään asian nopeasti ja jouhevasti. Kesällä on hyvä aika miettiä, toimiiko verkkokauppani nyt optimaalisella tavalla, tai jos ei, niin miten voisin tehostaa verkkokaupan toimintaa entisestään? Kannattaa tutustua maksunvälittäjien tarjoamiin palveluihin – todella usein maksunvälittäjä voi tukea verkkokauppaa muutenkin kuin vain maksutavat tarjoamalla. Maksunvälittäjä osaa myös auttaa maksutapojen valinnassa ja kertoa esimerkiksi eri alueiden eroista ja selventää mitkä ovat ns. suomalaiset maksutavat. Kerro siis potentiaalisille kumppaneille omat tarpeet ja mahdollismman kattavasti verkkokaupan toiminnasta ja asiakaskunnasta ja pyydä tarjous. On hyvä myös muistaa, että tarjouksia vertaillessa hinta ei välttämättä ole yksiselitteisesti kallis tai halpa – ja ota huomioon myös, mitä voit säästää valitsemalla käyttöösi tarvittavat verkkokaupan toimintaa tehostavat lisäpalvelut tai -ominaisuudet. Kun verkkokaupan toiminnan suunnittelee hyvin kesällä, niin syksyllä päästäänkin sitten myymään täyttä häkää.
Maksu
22 elokuuta 2024
Maksu
29 helmikuuta 2024
Maksu
15 joulukuuta 2023
Maksu
21 syyskuuta 2023
Maksu
06 syyskuuta 2023
Maksu
08 elokuuta 2023
Maksu
04 heinäkuuta 2023
Maksu
07 kesäkuuta 2023
Maksu
10 toukokuuta 2023
Maksu
08 toukokuuta 2023