Maksu
Uudistuneen kuluttajansuojalain vaikutukset verkkokauppaan
06 syyskuuta 2023
Julkaistu perjantai, 15 joulukuuta 2023 09.00Maksu
Maksudatamme mukaan verkkokaupan vuosittainen myyntihuippu Black Week ei pettänyt kauppiaita tänäkään vuonna, vaikka myynti jäikin volyymiltaan hieman edellisvuotta heikommaksi. Tässä taloudellisesti epävarmassa tilanteessa, jossa korkokulut ja inflaatio vaikuttavat merkittävästi kotitalouksien ostoaikeisiin, oli pieni lasku Black Weekin myynnissä kuitenkin odotettavissa.
Ottaen huomioon, että reilu kolmannes kuluttajista kokee oman taloudellisen tilanteensa huonontuneen vuoden takaisesta, voidaan Black Weekin myyntitasoa pitää melko hyvänä. Maksudatamme osoittaa, että Black Week -myyntiin kannattaa yhä panostaa ja maksutapoja on hyvä tarjota monipuolisesti.
Kokosimme tähän blogiin viisi avainhuomiotamme vuoden 2023 Black Weekistä:
Vaikka Black Week ei tänä vuonna yltänyt myynniltään viime vuoden lukuihin, on joulukauppa selvästi piristynyt asiakkaidemme keskuudessa joulukuun aikana. Esimerkiksi HalpaHallin verkkokauppapäällikkö Tapani Mustonen kertoo, että heillä kasvu joulukuuhun 2022 verrattuna on ollut erittäin merkittävää.
Näyttää siis siltä, että osa kuluttajien ostoaikeista on tänä vuonna siirtynyt marraskuulta joulukuulle ihmisten kuluttaessa maltillisemmin ja harkitummin.
Haluatko monipuoliset maksutavat verkkokauppaasi? Tilaa maksupalvelupakettimme.
Maksu
06 syyskuuta 2023
Maksu
08 toukokuuta 2023
Maksu
28 tammikuuta 2022
Maksu
09 joulukuuta 2021
Maksu
20 marraskuuta 2018
Perintä
12 toukokuuta 2022
Rahoitus
09 heinäkuuta 2021
Maksu
07 kesäkuuta 2021
Maksu
23 tammikuuta 2023
Maksu
02 maaliskuuta 2022