Svea Suomessa

Tarjoamme tehokkaita ja yksilöllisiä ratkaisuja perinnän, reskontranhallinnan, maksuratkaisujen ja rahoituksen saralla – aina henkilökohtaisesti palvellen.

Aloitimme toimintamme Suomessa vuonna 2002 perintäalan yritysostojen avulla. Alkutaipaleemme jälkeen palveluvalikoimamme on vuosien varrella laajentunut huomattavasti ja olemme saavuttaneet vahvan aseman perinteisten pankkien palveluita täydentävänä toimijana.

Koska yrityksemme rakentui jo olemassa olleiden yritysten varaan, on merkittävä osa henkilökunnastamme ollut rahoitus- ja perintäalalla jo 30 vuotta – me siis tunnemme suomalaisen markkinatilanteen ja yritysympäristön, sekä lainsäädännön ja toimintatavat perusteellisesti. Konsernimme linjan mukaisesti toimimme vahvasti paikallisen kulttuurin ja markkinan tarpeiden mukaan, emmekä jäykkien konsernirakenteiden ehdoilla.

Suomessa konserniyrityksemme ovat Svea Bank ja Svea Perintä Oy, sekä maksuratkaisuihin erikoistuneet Svea Payments Oy ja Svea Development Oy.

Svea Bank AB (publ), filial i Finland

Rahoituspalvelumme sekä suurin osa hallinnointipalveluistamme on keskitetty Svea Bankin suomalaiseen sivuliikkeeseen. Tarjoamme kuluttajille monipuolisesti laina-, osamaksu- ja talletuspalveluita, sekä yrityksille laskurahoitusta, maksuratkaisupalveluita ja yrityslimiittejä. Lisäksi palveluihimme kuuluvat leasingrahoitus ja tietyt hallinnolliset palvelut.

Svea Perintä Oy

Toinen merkittävä konserniyrityksemme Suomessa on perintäalan toimija, jonka juuret ja henkilöstön kokemus ulottuvat jopa 30 vuoden taakse. Perintätoimijana tarjoamme erityisen vankkaa osaamista esimerkiksi energia-alalla sekä julkisella sektorilla. Palvelumme kattaa viivästyneen laskun koko elinkaaren, niin yritys- kuin kuluttajasaatavien osalta. Lisäksi ostamme saatavakantoja.

Svea Payments Oy

Svea Payments Oy (ent. Maksuturva Group Oy) tuli osaksi konserniamme kesällä 2018 vahvistamaan maksuratkaisujamme niin verkkokauppaan kuin myymälöihinkin. Nykyisin maksuratkaisut ja myynnin rahoituksen ratkaisut muodostavat yhden kokonaisuuden ja palveluvalikoimamme on markkinoiden kokonaisvaltaisin. Tutustu tarkemmin Svea Paymentsiin.

Vastuullisuus ja valvonta

Toimiessamme tarkkaan säännellyllä alalla olemme useiden suomalaisten viranomaisten valvonnan alaisena ja meillä on raportointivelvollisuus useille eri tahoille. Lisäksi ruotsalaiset vastaavat viranomaiset valvovat meitä osaltaan. Talletukset, joita otamme vastaan Suomessa, ovat Ruotsin talletussuojan piirissä. 

Raportoimme säännöllisesti seuraaville tahoille Suomessa:

Suomen Pankki

Finanssivalvonta

Raportoimme säännöllisesti seuraaville tahoille Ruotsissa:

Finansinspektionen

Toimintaamme Suomessa valvoo:

Etelä-Suomen Aluehallintovirasto (perintälupaa valvova viranomainen)

 

Yhteiskunta

Toimialamme on tarkoin säännelty ja valvottu, mikä säätelee luonnollisesti meidän jokapäiväistä toimintaamme. Näiden säädösten lisäksi kuitenkin huomioimme myös inhimillisiä tekijöitä liiketoiminnassamme. Perintätoimijana haluamme palvella velallisasiakkaita ja luotonmyöntäjiä ohjaamalla heitä asiantuntevasti sekä kiinnittämällä huomiota vastuulliseen luotonmyöntämiseen.

Tuemme myös monipuolisesti urheilua yhteistöiden muodossa, joista näkyvin on solmittu SM-liigaseura HIFK:n kanssa. Kuitenkin tätä sarjatason seurayhteistyötä merkittävämpi on juniorisponsoriohjelma, jonka puitteissa tuemme vuosittain useita juniorijoukkueita. Myönnämme tukea erityisesti sellaisille joukkueille, joilla ei ole taustalla suurta seuraorganisaatiota, ja joiden pyrkimys on ennen muuta harrastamisen mahdollistaminen kaikille.

Henkilöstö 

Yrityskulttuurimme nojaa vahvasti henkilöstölähtöiseen toimintaamme, sillä tärkein voimavaramme on asiantunteva ja tyytyväinen henkilöstömme – me svealaiset. Toimintaamme niin HR-näkökulmasta kuin liiketoiminnallisestikin ohjaa konserniarvoistamme johdetut periaatteet.

Omistautuminen – Commitment

Meillä on aito palo työtämme kohtaan, luotamme toisiimme ja kannamme vastuumme. Näin voimme tarjota asiakkaillemme omistautunutta, ystävällistä ja inhimillistä palvelua.

Lue lisää

Osaaminen – Competence

Kehitämme osaamistamme jatkuvasti parhaan palvelun takaamiseksi antamalla toisillemme vastuuta ja tarjoamalla mahdollisuuden kokeilla ja kehittyä.

Lue lisää

Draivi – Drive

Yhteinen tekemisen meininki, yhteisöllisyys ja tuloksellisuus kannustavat meitä tarttumaan tuumasta toimeen entistä parempien palveluiden kehittämiseksi.

Lue lisää