Kuinka kasvattaa käyttöpääomaa ja parantaa likviditeettiä?

Myyntijohtaja
Jukka Toivonen

Publicerad torstai 24 elokuuta 2017 10.19Rahoitus

Käyttöpääomaa tarvitaan päivittäisen toiminnan kattamiseen ja on tärkeää, että käytettävissä olevia varoja on tarpeeksi, jotta yrityksen omat velvoitteet voidaan hoitaa ilman kalliita viivästyskorkoja ja -kuluja. Osa yrityksen pääomasta on kuitenkin aina sidottuna liiketoiminnan pyörittämiseen – yrityksellä on siis rahaa, mutta se ei ole käytettävissä yrityksen omiin menoihin. Jos yritys myy asiakkailleen laskulla, suuri osa tällaisesta liiketoimintaan sidotusta pääomasta on yleensä sidottuna myyntilaskuihin.

Käyttöpääomaa laskuja myymällä

Myyntilaskuihin sitoutuneen pääoman muuttumista käyttöpääomaksi voi joutua odottamaan jopa useamman kuukauden. Kun asiakkaalle myydään laskulla, joutuu yritys odottamaan myyntisaamisia usein vähintään 14, 21 tai 30 vuorokautta ja joskus jopa 90 vuorokautta. Yksi tapa kasvattaa käyttöpääomaa on myydä avoimia myyntilaskuja rahoitusyhtiölle, jolloin pääoman vapautumista ei tarvitse odotella viikkoja tai kuukausia. Tällöin liiketoimintaan sidotun pääoman kiertoaika nopeutuu huomattavasti: saatavat kilahtavat tilille parhaassa tapauksessa jopa samana päivänä, kun lasku luodaan. Kun laskut myydään, siirtyy myös riski rahoittajalle – silloin yrityksen ei tarvitse kantaa huolta siitä, maksetaanko lasku ajallaan.

Likviditeetin parantaminen

Myyntilaskujen kierron nopeuttaminen parantaa myös yrityksen likviditeettiä. Likviditeetti, eli yrityksen maksuvalmius tai maksukyky, on sitä parempi, mitä enemmän yrityksellä on rahaa ja nopeasti rahaksi muutettavaa omaisuutta. Hyvällä maksuvalmiudella voidaan varmistaa yritystoiminnan jatkuvuus: yrityksen on helpompi rakentaa toimintaa ja varat riittävät myös yllättäviin menoihin. Jos helposti käytettävissä olevat varat uhkaavat loppua, on yksi vaihtoehto selvitä tilanteesta myyntilaskujen nopeampi kotiuttaminen. Laskujen myynnistä saatavat käteisvarat ovat täysin likvidejä, joten laskujen myynti on erinomainen ratkaisu, kun rahaa halutaan vapauttaa esimerkiksi kiinteisiin tai satunnaisiin menoihin tai yrityksen kasvun tukemiseen tai muihin investointeihin.

Laskujen myynti ja factoring

Jos laskuja haluaa myydä kasvattaakseen käyttöpääomaa tai parantaakseen likviditeettiä, ei tarvitse pelätä, että rahoitusyhtiön kanssa tehtävä sopimus olisi pallona jalassa seuraavat vuodet. Laskujen myynti on hyvin joustava ratkaisu. Yritys voi itse määrittää mitkä laskut myy parantaakseen maksuvalmiuttaan: laskuja voi myydä vaikka vain yksittäin aina tilanteen ja tarpeen mukaan. Jos käynnissä on esimerkiksi erityisen mittava projekti, voi laskujen myyntipalvelua hyödyntämällä saada kassan kiertämään nopeammin myös vain väliaikaisesti, projektin ajan. Laskujen myyminen kannattaa myös esimerkiksi silloin, kun yrityksellä on paljon tiettyihin ajanjaksoihin kasaantuvia työrupeamia tai sesonkivaihtelua.

Yritys voi joko myydä laskuja tai käyttää niitä vakuutena saadakseen rahoitusyhtiöltä rahoitusta myyntilaskuja vastaan. Tällöin koko reskontran voi kierrättää rahoitusyhtiön kautta, jolloin kyse on factoringista. Mikäli yritys ei halua kierrättää kaikkia laskujaan rahoittajan kautta, on vaihtoehtona palvelu, jota voi hyödyntää akuutin käyttöpääoman tarpeen ilmetessä. Jos esimerkiksi mittavan kokoinen kauppa on jäämässä sivu suun siksi, että yrityksen likviditeetti sakkaa myyntisaamisten liian hitaan kiertoajan takia, on laskujen myynti erinomainen keino nopeuttaa rahan liikkumista.

Myyntijohtaja
Jukka Toivonen

Miksi yrityksen laskujen myynti kannattaa?

Normaalisti yritykset joutuvat laskun lähetettyään odottamaan asiakkaalta rahoja eräpäivään asti – ja joskus vähän pidempäänkin esimerkiksi pankkipäivien ja toisinaan maksuviiveiden vuoksi. Maksun odottelun sijasta avoimet myyntilaskut voi myydä rahoitusyhtiölle, jolloin laskussa kiinni olevan summan saa käyttöön jopa samana päivänä. Yrityksen myyntisaatavien myynti rahoitusyhtiölle onkin kannattavaa useasta eri syystä.

Tiesitkö nämä 5 asiaa nopeasta ja joustavasta yrityslimiitistä?

Yrityksen kasvuun vaaditaan toisinaan ulkopuolista rahoitusta, jotta kassavirta saadaan rullaamaan vaivattomasti. Yrityksen rahoitukseen on olemassa useita erilaisia ratkaisuja ja riippuu täysin tilanteesta, mikä rahoitusmuoto on paras vaihtoehto.

Laskurahoitus: Yleisimmin kysytyt kysymykset

Laskurahoitus kiinnostaa yhä useampia yrityksiä ja yrittäjiä. Se on kätevä tapa pitää luottoriski matalana ja kassavirta tasaisena maksuaikojen pidentyessä alalla kuin alalla. Monille laskurahoituksen käyttö on kuitenkin vielä melko tuntematon mahdollisuus.