5 askelta parempaan mobiiliverkkokauppaan

Svea Payments Oy | Tuotepäällikkö
Viivi Ahlqvist

Julkaistu maanantai, 03 joulukuuta 2018 23.00Maksu

Tänä päivänä merkittävä osa verkkokauppojen kävijävirrasta tulee mobiililaitteiden kautta. Vielä muutama vuosi sitten suuria kävijämääriä ei kuitenkaan vielä näkynyt myyntituotoissa, vaan puhelinta käytettiin lähinnä tuotetietojen etsimiseen - tosin, tabletilla ostamista tapahtui kuitenkin tässä vaiheessa jo jonkin verran. Mobiilistrategiaan kannatti ja kannattaa siis panostaa: mobiilioptimointu verkkokauppa ja helppo ostaminen takavat sen, että mobiilikävijät saadaan konvertoitua ostajiksi - eivätkä he jää pälkästään tuotetietojen selaajiksi. 

Mobiiliverkkokaupat ovat täällä

Mobiililaitteilla internetiä käyttäviä ihmisiä riittää. Mutta miksi sitten kesti jonkin aikaa ennen kun nämä käyttäjät ryhtyivät ostamaan tuotteita tai palveluita mobiililaitteilla? Useat käyttäjät ovat jo pidemmän aikaa käyttäneet laitettaan pankkipalveluihin, joten käyttäjät eivät ole vierastaneet tilisiirtojen, laskujen ja muiden pankkiasioiden suorittamista mobiililaitteella. Ehkä 90-luvun puolivälissä lanseeratut verkkopankit saivat tuntuvan etumatkan verkkokauppoihin verrattuna. Ehkä koko mobiilimaksamisen käsite on vasta viime vuosina selkiytynyt kuluttajille – ja ammattilaisille. Ehkä kuluttajat eivät ole aiemmin löytäneet mobiililaitteille suunniteltuja verkkokauppoja. Vai olisiko ollut niin, ettei verkkokauppoja ole aiemmin suunniteltu mobiililaitteilla käytettäviksi, mikä on varmastikin karkoittanut potentiaaliset ostajat pois.

Huonosti mobiililaitteille suunniteltu sivusto voikin pahimmillaan vahingoittaa yrityksen brändiä kuluttajan silmissä. Kuluttajat eivät viihdy pitkään mobiilisivustolla, elleivät he löydä etsimäänsä tietoa nopeasti. Sen sijaan mobiililaitteille mukautuvat verkkokaupat jopa edesauttavat konversiota ostajiksi.

Tässä muutama kohta, joilla helpottaa mobiiliostamista:

1. Sivuston nopeus

Tämä on tärkeää niin tietokoneella kuin mobiilissakin: jos sivusto ei aukea, kuluttaja siirtyy muualle. Nopeasti. Tutkimusten mukaan keskimääräinen sivun latausnopeus on 2,9 sekuntia, joten sinunkin sivusi tulisi yltää lähelle tätä.

2. Käytettävyys

Mobiilissa verkko-ostamisen helppousvaatimus korostuu entisestään. Ostos tulisi voida tehdä mahdollisimman pienellä klikkausten määrällä. Huomioi tämä erityisesti tilausvaiheessa: jos tietojen syöttäminen ja ostosten maksaminen on helppoa, hylättyjä ostoskoreja on huomattavasti vähemmän. Ehkä kanta-asiakkaillasi on valmis profiili, johon kirjautumalla saa esitäytettyä kaikki tiedot, ja esimerkiksi laskulla tuotteet voi tilata kotiin pelkän henkilötunnuksen avulla.

3. Sivuston ulkoasu

Kuluttajat ovat kiinnostuneita myymiesi tuotteiden tiedoista, kuvista ja hinnoista – harkitse siis tarkkaan mitä muuta tietoa tuot näkyviin, koska pieni ruutu menee helposti tukkoon. Sivuston design voi olla hyvin simppeliä tai innovatiivistakin, kunhan se on selkeää näytön koosta riippumatta.

4. Tiedonanto

Verkkokaupan tiedonannolla on tietynlaisia vaatimuksia:  verkkokaupan velvollisuutena on tarjota selkeät toimitusehdot ostajalle - vain tiedottamalla käytännöistään verkkokauppa voi esimerkiksi sälyttää palautuskulut ostajalle. Näin ollen myös mobiilissa toimitusehtojen tulee olla helposti löydettävissä. Onhan selkeiden toimitus- ja palautuskäytäntöjen todettu muutenkin lisäävän kuluttajan luottamusta kauppaa kohtaan. 

5. Tavoitteet

Mobiilikaupassa pätee sama kuin muussakin kaupankäynnissä: kohderyhmä, sen tarpeet ja mobilisoitumisen aste ylipäätään tulee ottaa huomioon. Usein mobiiliostosten arvo on muita kanavia alhaisempi, koska kalliiden tuotteiden ostoa pieneltä ruudulta ei koeta mielekkääksi tai turvalliseksi. Tavoitteet ja toimenpiteet mobiilikaupalle ovatkin luonnollisesti erilaiset, jos verrataan esimerkiksi autoja ja piilolinssejä myyviä verkkokauppoja.

Tärkeintä tällä hetkellä on että mobiili-kanava osataan kytkeä osaksi kaupan kokonaisstrategiaa: ostokokemuksen täytyy olla helppo ja kanavien tukea toisiaan tapahtuipa varsinainen ostaminen sitten kivijalassa, tietokoneella, tai mobiilissa. Itse mobiilikaupan ohella kannattaa muistaa myös mobiilimarkkinoinnin mahdollisuudet: jonkin lukemani tutkimuksen mukaan jopa 60 % älypuhelinten kautta tapahtuvasta verkkokaupan myynnistä saa nimittäin tällä hetkellä alkunsa sähköpostikampanjoinnista tai suorista hauista.

Lataa opas ja opi miten teet mobiilimaksamisesta helppoa verkkokaupassa:

Lue lisää

 

Svea Payments Oy | Tuotepäällikkö
Viivi Ahlqvist

Voisit olla kiinnostunut myös

Miksi maksan verkko-ostokset mobiilisti?

Maksaminen ja maksutavat ovat suuressa murroksessa. Yksi suurimmista muutoksista on maksamisen siirtyminen mobiiliin ja tällä on vaikutus suoraan jokaisen meidän arkeen myös kuluttajina. Mobiililla maksamisella tarkoitan tässä yhteydessä kaikkea sitä maksamista, minkä kuluttaja hoitaa mobiililaitetta käyttämällä. Jo tänä päivänä suomalainenkin kuluttaja pystyy hoitamaan lähes kaiken arjen maksamisen älypuhelimella ilman käteistä tai maksukortteja. Oma kiinnostukseni arjen helpottamiseen on saanut minut luopumaan aina mukana olevasta lompakosta ja maksukorteista. Nyt takana on puolisen vuotta lompakotonta elämää.

PSD2 lupailee helpompaa maksamista – mikä muuttuu verkkokaupassa?

Alkuvuodesta keskustelua verkkoliiketoiminnan parissa toimivien keskuudessa aiheutti EU:n uusi PSD2-maksupalveludirektiivi. Kevään edetessä PSD2-keskustelu jäi GDPR-lakiuudistuksen varjoon, mutta nyt kun GDPR:n alkuvaiheista on selvitty, niin on syytä vielä palata PSD2-maksupalveludirektiiviin ja erityisesti yhteen verkkokauppiaita koskettavaan asiaan, johon on tullut muutos PSD2-maksupalveludirektiivin myötä; nimittäin maksutapalisään.

Miten maksamme tulevaisuudessa?

Maksamisen murroksen myötä erityisesti mobiilimaksaminen on yleistymässä kovaa vauhtia ja jo 76 % suomalaisista on tehnyt mobiilimaksuja. Mobiilimaksaminen kiinnostaa kuluttajia ja sen arkipäiväistyessä maksamisesta tulee entistä näkymättömämpi osa kuluttajille ja samalla myyntiä nostava tekijä kauppiaille. Kaupan liiton tutkimuksen mukaan jo viidennes verkko-ostoista tehdään älypuhelimella. Asiakkaille mobiilimaksaminen kivijalassa ja verkkokaupassa tarkoittaa entistä helpompia ja turvallisempia tapoja maksaa ostoksiaan. Kauppiaille se tarkoittaa uuden teknologian omaksumista ja käyttöönottoa, ja viime kädessä sujuvampaa kaupankäyntiä. Maksamisen murros on kuitenkin vasta alussa.