Maksu
Verkkokaupan asiakaspalvelu - Miten tarjoan hyvää palvelua tehokkaasti?
20 elokuuta 2019
Publicerad tiistai 08 toukokuuta 2018 11.00Maksu
Pohjoisessa käypä valuutta oli ennen hyvin yhdenmukainen: sitä ei ollut, vaan maksutapa oli tuttu oravannahkakauppa- tavaraa vaihdettiin toiseen ja molemmat tahot kokivat olevansa voittajia, muuten miekka heilui. Pikkuhiljaa mukaan tulivat jalometallit. Erityisesti viikingit tykkäsivät tästä valuutasta, koska sen ”mining” tapahtui, kyllä, miekkaa heiluttamalla.
Viikingit eivät suhtautuneet kovin positiivisesti erilaisten kolikoiden mukaan tuloon, vaan he vuolivat mieluummin hopeasta osia maksutavoiksi. Mutta niin ne kolikot vain nousivat suosioon ja yleistyivät. Mukaan tuli pikkuhiljaa selkeämmät ja alati muuttuvat maiden rajat, jolloin taas väkisinkin syntyi eri valuuttoja. Mutta nyt siirryttyämme sähköiseen maksamiseen voisimme jälleen päästä ”yhtenäisen valuutan makuun”, vaikka ne erillisinä pysyvätkin.
Maksaminen siirtyy kovaa vauhtia mobiiliin ja verkkokauppa kasvaa koko ajan. USA:ssa arvioidaan jo kuolemaa ostoskeskuksille, kun Amazon lupaa toimittaa ostoskorit kotiin kahdessa tunnissa. Täällä pohjoisessa, aivan niin kuin valuutat eriävät toisistaan, mobiilimaksut ovat pirstaloituneet. Tanskassa jyllää MobilePay, Norjassa heiluu Vipps ja Ruotsissa Swishataan. Suomessa odotetaan kai Siirrosta vastaavaa, mutta sitä odotellessa tutustumme tähän ihmeelliseen maailmaan Masterpassin, ApplePayn, MobilePayn ja Pivon kaltaisilla sovelluksilla.
Kilpailu kasvavalla verkkokauppa-alalla kiristyy ja toimijoita riittää. Vaikka meillä onkin käytössä eri valuuttoja, ei verkkokauppa välttämättä tiedosta maiden välisiä rajoja- ja hyvä niin. Kannattaa siis varmistaa, että verkkokaupan maksutavat on valittu huolella, jotta kauppa pysyy tiukassa kilpailussa mukana. Maksutavat verkkokauppaan kannattaa siis suunnitella niin, että jokaiselle ostajalle löytyy jotakin.
Yhä useampi ostaja suosii kännykällä maksamista ja mobiilimaksut ovatkin siten yhä tärkeämmässä roolissa. Ostaminen ja maksaminen siirtyy mobiiliin, mikä tarkoittaa myös sitä, että verkkokaupan on toimittava myös mobiilikauppana. Verkkokauppa mobiilissa tulisi toteuttaa niin että puhelimella maksaminen on mahdollisimman helppoa. Mobiilimaksaminen hoituukin helpoiten silloin kun maksamiseen ei tarvita verkkopankkitunnuksia tai korttitietoja- maksun voi usein hyväksyä suoraan mobiililompakossa. Tulevaisuudessa mobiilimaksaminen ulottunee rajojen yli, kun maksaminen jälleen yhtenäistyy. Oravannahkakauppaan tuskin palataan, mutta jatkossa ostokset voi varmaan maksaa mobiilimaksulla myös muissa Pohjoismaissa.
Kuluttajana minä päädyn lopullisesti ihan fiilispohjalta johonkin mainitsemaani mobiilimaksutapaan, esimerkiksi Siirtoon. Jotta se oikeasti olisi minulle ja verkkokaupoille järkevä maksutapa, tulisi sen siis toimia maarajoista huolimatta ainakin Pohjoismaisissa verkkokaupoissa. Toisin sanoen, minun pitäisi pystyä ostamaan, ilman turhaa säätöä ja tuskaa, ruotsalaisesta verkkokaupasta Dala-hevosen ja tanskalaisesta uudet legot Siirrolla. Vastaavasti Ruottalainen ostaa Suomesta mämmiä Swishillä.
Näin minä näen pan-nordic payments -konseptin kuluttajan näkökulmasta, ja tämän eteen tulen tekemään töitä, koska silloin paras verkkokauppa voittaa – ainakin teoriassa.
Maksu
20 elokuuta 2019
Maksu
09 marraskuuta 2017
Maksu
10 joulukuuta 2020
Maksu
23 elokuuta 2022
Maksu
18 kesäkuuta 2018
Maksu
04 huhtikuuta 2017
Maksu
14 toukokuuta 2017
Maksu
24 kesäkuuta 2020
Maksu
07 marraskuuta 2017
Maksu
07 kesäkuuta 2016