Joukkuetoiminnan pääpaino on kuitenkin edelleen liikunnassa samalla pitäen hauskaa kavereiden kanssa. Joukkue harjoittelee 2–3 kertaa viikossa, osallistuu kesäkaudella Opel-liigaan Uudellamaalla ja talvikaudella Sipoon talvisarjaan neljän peliryhmän voimin. Lisäksi joukkueen kalenteriin mahtuu lukuisia harjoitusotteluita ja turnauksia Uudenmaan alueella.
Joukkueessa vallitsee hyvä yhteishenki ja joukkueen pelaajat ovat hyvin samanhenkisiä. Kavereiden näkeminen jalkapallon parissa onkin tärkeää. Pelaajilta löytyy jalkapallon lisäksi paljon muitakin yhteisiä kiinnostuksen kohteita, joita puidaan kentän laidalla ja välillä kentälläkin. Pelitilanteissa onnistumisia juhlitaan yhdessä kaveria tsempaten – jokainen maali on yhtä tärkeä!
Joukkueen kuukausimaksut ovat olleet melko korkeat ikäluokkaansa nähden. Viime aikoina pelaajamäärä on kasvanut merkittävästi, mikä tuo asiaan hieman helpotusta, mutta toisaalta vaatimuksia kenttätilan, valmennuksen ja peliryhmien määrän suhteen. Joukkue pyrkii pitämään joukkuemaksut kohtuullisina järjestämällä varainkeruukampanjoita sekä osallistuttamalla vanhempia avuksi valmennukseen. Svean sponsorituki käytetään kattamaan ensi talven sarjamaksukulua – näin joukkue pääsee osallistumaan sarjaan neljän peliryhmän voimin.
Tutustu joukkueeseen heidän sivuillaan.
Lue lisää seurasta ja heidän toiminnastaan KOPSE:n sivuilta.