Beat Basket | T11

Vuonna 2018 perustettu junioriseura Beat Basket ry kokoaa yhteen järvenpääläiset juniorikoripalloilijat. Seuran riveissä pelaa noin 300 lisenssipelaajaa harrastajien ja treenaajien lisäksi. Beat Basket ry järjestää keväisin Sima Basket -turnauksen, jossa on sarjat aina koripallokoululaisista aikuisiin.

Sponsorointikohteemme: Beat Basket T11

Beat Basket tytöt 11 -koripallojoukkue muodostuu vuonna 2011 syntyneistä pelaajista. Suurin osa tytöistä on pelannut yhdessä jo nuoresta iästä saakka. Tämän iloisen ja motivoituneen joukkueen jäsenet kannustavat toisiaan, ja kaikki ovat erittäin sitoutuneita harjoittelemaan sekä pelaamaan. Joukkueen hyvän yhteishengen ansiosta myös vanhemmat ovat tiiviisti osallisena harrastuksessa, mikä vahvistaa entisestään joukkueen yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Beat Basket T11:n joukkuehenki välittyy etenkin peleissä tsemppausten sekä syöttöjen muodossa. Pelin jälkeen pukuhuoneessa käydään mukavia ja kannustavia keskusteluja hyvän huumorin siivittämänä. Joukkueessa otetaan uudet pelaajat hyvin vastaan eikä ketään jätetä porukan ulkopuolelle. Hyvä joukkuehenki saa pelaajat viihtymään yhdessä myös vapaa-ajallaan.

Joukkueen jäsenten mielestä harrastuksen parhaita puolia on useita. Koristreeneissä paitsi näkee vanhoja kavereita myös saa uusia, ja kentällä parasta on heittely sekä parityöskentely. Lajin vauhti hurmaa, ja kunto kasvaa. Monen mielestä parasta on se, kun taidot kehittyvät ja huomaa, että harjoittelu tuottaa tulosta.

Seuran arvoihin kuuluu, että lapsille tarjotaan turvallinen ympäristö harrastaa. Beat Basketin toiminnan tarkoituksena on lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen kasvun ja kehityksen tukeminen – jokaisen lapsen ja nuoren on koettava olevansa tärkeä ikään, kokoon, ihonväriin tai sukupuoleen katsomatta. Joukkueen jäsenet käyttäytyvät seuran arvojen mukaisesti toisiaan kunnioittaen ja esimerkillisesti käyttäytyen kaikissa tilanteissa.

Beat Basket pyrkii pitämään maksut kohtalaisella tasolla, jottei kenenkään harrastaminen jäisi siitä kiinni. Uudet pelaajat saavat kuukauden ajan käydä harjoituksissa maksutta ja sitoumuksetta. Koripallo on joukkuelaji, ja joukkueessa panostetaan ryhmähenkeen. Ilmapiiri pidetään mukavana ja palautetta annetaan rakentavalla tavalla. Joukkueessa kunnioitetaan kaikkien mielipidettä, minkä lisäksi tytöt noudattavat itse laatimiaan sääntöjä.

Sponsorointitukemme avulla Beat Basket T11 pääsee osallistumaan muun muassa Vantaan Energia -turnaukseen sekä tilaamaan joukkuetakit. Lisäksi toiveissa olisi sponsoriavustuksen turvin palkita joukkueen jäsenet kiitoksena kuluvasta kaudesta.

Lue lisää joukkueesta heidän kotisivuiltaan.