Akilles Bandy | Jääpallokoulu

Porvoon Akilleksen historia ulottuu vuoteen 1902, jolloin Borgå Nykterhetsvänners Gymnastikklubb perustettiin Porvoon Lyseon liikuntasalissa. Vuonna 1906 seuran nimi vaihtui muotoon Gymnastik- och idrottsföreningen Akilles. Vuosien varrella seuran lajeina on ollut muun muassa painonnosto, paini, yleisurheilu, pyöräily, jääpallo, nyrkkeily, suunnistus ja laskettelu. Urheilun lisäksi Akilleksen riveissä ollaan myös laulettu kuorossa sekä pelattu shakkia.

Tänä päivänä Akilleksessa harrastetaan muun muassa jääpalloa, yleisurheilua, käsipalloa ja hiihtoa noin 1300 jäsenen voimin. Seuran tavoitteena on tarjota kaikille ja kaikenikäisille porvoolaisille mahdollisuus liikkua, harrastaa ja pitää huolta niin fyysisestä kuin henkisestä kunnostaan.

Sponsorointikohteemme: Akilles Bandy jääpallokoulu

Akilles Bandy on Porvoon Akilleksen jääpallojaosto, joka on perinteikäs osa seuran historiaa, sillä ensimmäinen virallinen jääpallo-ottelu Porvoossa pelattiin HIFK:ta vastaan jo vuonna 1921. Edustus- ja juniorijoukkueiden harrastusmahdollisuuden lisäksi Akilles Bandy tarjoaa maksuttoman jääpallokoulun lapsille. Jääpallokoulu on kaikille avoin liikuntatunti, jonka vetäjinä toimivat edustusjoukkueen pelaajat. Jääpallokoulussa lapset opettelevat pienryhmissä luistelemaan sekä pelaamaan, leikkiä ja hauskanpitoa unohtamatta.

Jääpallokoululaisten joukkuehenki välittyy harjoituksissa, joissa kaikki pääsevät osallistumaan peleihin ja leikkeihin, ja halutessaan tytöt saavat pelata omassa ryhmässä. Kevääseen mennessä kaikista pienimmätkin osallistujat ovat peleissä täysillä mukana, kun alkukausi menee tasapainon löytämisessä jäällä. Jokaisen harjoitusvuoron päätteeksi jääpallokoululaiset kokoontuvat yhteen arvontaan, jonka palkintona on muun muassa suuren suosion kerännyt, puinen minijääpallomaila. Harjoitusvuoro päätetään yhteiseen kiitokseen sekä kolminkertaiseen hei-huutoon.

Pienten jääpalloilijoiden mielestä parasta harrastuksessa on pelaaminen, mutta myös erilaiset tapahtumat saavat lapset innostumaan. Joulun alla järjestettävässä joulujipossa harjoituksiin ottaa osaa myös joulupukki, joka jakaa kaikille yllätyspussin. Keväällä jääpallokoulun oppilaat osallistuvat kortteliturnaukseen, jossa kaikki ansaitsevat mitalin ja voittajajoukkueet pääsevät nostamaan kiertopalkinnon.

Jääpallokoulun lisäksi Porvoon Akilles järjestää lapsille toimintaa myös muissa lajeissa kuten käsipallossa, yleisurheilussa, jalkapallossa, hiihdossa sekä suunnistuksessa. Porvoon Akilleksessa kannustetaan lapsia monipuoliseen liikkumiseen, sillä seurassa ollaan huomattu, että liian usein kallis urheiluharrastus tähtää huippu-urheiluun yhdessä lajissa johtaen liikuntainnostuksen lopahtamiseen ja harrastuksen keskeyttämiseen.

Sponsorointukemme avulla Akilles Bandy pystyy tarjoamaan lapsille ilmaisen harrastusmahdollisuuden. Jääpallokoulun osallistujilla on oltava omat luistimet ja kypärät, mutta muut varusteet, kuten pallot ja mailat, järjestyvät seuran puolesta ja niitä saa halutessaan lainata koko kauden ajan. Akilles Bandy huolehtii jääpallokoulun sekä muun junioritoiminnan vuokrakustannuksista, mikä ei olisi mahdollista ilman ulkopuolisia tukijoita.

Lue lisää Akilles Bandysta heidän sivuiltaan.