Verkkosivu ei tue käyttämääsi selainta

Verkkosivu ei tue käyttämääsi selainta. Lataa jokin seuraavista selaimista, jotta saat parhaan käyttökokemuksen Svean kotisivuilla.

Skip to content

Miksi kannattaa olla rehellinen omasta velkatilanteesta?

Julkaistu | Lainat

Suurin osa ihmisistä ottaa lainaa elämänsä aikana. Asuntoa harvoin ostetaan käteisellä ja joskus yllättävien kulujen kustantamiseen vaaditaan lainarahaa. Lainaa otetaan nykyään myös oman varallisuuden kerryttämiseen, esimerkiksi asuntosijoittamisessa hyödynnetään usein velkavipua pääoman tuottojen kasvattamiseksi.

Vaikka velkojen takaisinmaksu on useille ihmisille arkipäivää, elämässä voi tulla vastaan tilanteita, joissa velkataakka muodostuu liian raskaaksi ja takaisinmaksu vaikeutuu. Henkilökohtaisen elämän haasteet, kuten avioero, työttömyys, erilaiset riippuvuudet tai sairastuminen altistavat ylivelkaantumiselle ja ongelmiin lainan takaisinmaksussa.

Lopulta tilanne voi olla se, että päivittäisen elämiseen tarkoitetut rahat menevätkin velkojen maksamiseen. Pahimmillaan elämänlaatu voi velkojen vuoksi laskea niin paljon, että jokapäiväisiin arjen menoihin tarkoitetut rahat eivät enää riitä - jopa ruoasta ja muista välttämättömyyksistä voi joutua tinkimään. Silloin ei yleensä lainojen lyhennyksiäkään pysty maksamaan.

Hankalan taloustilanteen myötä voidaan myös päätyä tilanteeseen, jossa uusia lainoja otetaan vanhojen velkojen takaisinmaksamiseksi ja velkakierre syvenee. Jos velkoja ei pystytä maksamaan ajallaan takaisin, kulut ja korot alkavat kasaantua ja velat kasvavat yhä suuremmiksi. Tällöin voi tuntua lähes mahdottomalta saada velkakierre poikki.

Järjestelylainalla talous hallintaan

Tärkeintä omasta taloudesta huolehtimisessa on selvittää omat tulot, pakolliset menot, velat ja niiden kuukausierät. Laskelmissa on myös muistettava huomioida korot ja muut lainoista koituvat kulut. Kun sinulla on lähtötiedot omista raha-asioistasi, tilannetta voidaan lähteä parantamaan.

Jos maksettavia velkoja on useasta eri paikasta ja talouden hallinta on hankalaa, järjestelylaina on varteenotettava vaihtoehto.

Lainojen järjestelyllä voi yhdistää useat erilaiset lainat yhdeksi ja usein myös halvemmaksi lainaksi. Järjestelylainan avulla kuukausierät on mahdollista sovitella pienemmiksi niin, että rahaa jää arjen juokseviin kuluihin myös laskujen maksamisen jälkeen. Lainoja yhdistelemällä voidaan saada myös korkokuluja pienemmiksi.

Ennen kuin haet järjestelylainaa, kartoita, kuinka paljon lainaa pitäisi hakea, jotta se kattaisi koko yhteenlasketun velkasumman korkoineen. Järjestelylainaa myönnetään yleensä maksimissaan 50 000 euroa, joten lainattavan summan tulisi jäädä sen alapuolelle.

Järjestelylainaa myöntävät tahot suhtautuvat maksuhäiriömerkintöihin vaihtelevalla tavalla. Jotkut lainantarjoajat myöntävät järjestelylainaa, vaikka lainanhakijalla olisi maksuhäiriömerkintä.

Rehellisyys omasta velkatilanteesta kannattaa järjestelylainaa haettaessa

Ylivelkaantuminen herättää ihmisissä usein häpeää, ja rahaongelmat halutaan pitää salassa. Avun pyytäminen voi tuntua vaikealta, mutta järjestelylainaa haettaessa rehellisyys omasta velkatilanteesta kannattaa. Mitä nopeammin uskaltaa kohdata tilanteensa ja hakea apua velkojen maksamiseen, sitä helpompaa on saada tilanne takaisin hallintaan.

Alla muutama hyvä syy olla rehellinen omasta velkatilanteesta - etenkin jos harkitset järjestelylainaa.

1. Saat kokonaiskuvan ongelmasta

Kertoessasi rehellisesti omasta velkaantumisestasi, järjestelylainoja myöntävä taho saa kokonaiskuvan tilanteesta ja tietää, miten talouden saa takaisin hallintaan. Oman tilanteen myöntäminen on tärkeä ensiaskel kohti ratkaisua.

2. Saat tukea

Saat neuvoja ja tukea tilanteeseen. Sinun ei tarvitse yksin miettiä parasta vaihtoehtoa, kun voit kysyä neuvoa suoraan asiantuntijoilta. Järjestelylainan myöntävä taho voi myös olla yhteydessä velkojiin ja hakea lainojen kohtuullistamista. Voit olla yhteydessä järjestelylainan myöntäjään, mikäli sinulle tulee maksuvaikeuksia. Näin voitte yhdessä selvittää tilannetta.

3. Järjestelylainan saaminen nopeutuu

Kun kerrot avoimesti ja totuudenmukaisesti omasta velkatilanteesta, tilannetta on helpompi lähteä purkamaan. Näin myös edesautat ja nopeutat järjestelylainan saantia. Oman velkatilanteen peittely voi myös joissakin tapauksissa estää lainan saannin, koska molemminpuolinen luottamus on tärkeää järjestelylainaa myönnettäessä.

4. Saat henkilökohtaisen lainatarjouksen

Saat lainan myöntävältä taholta lainatarjouksen, jossa on otettu huomioon sinun tulosi, menosi ja lainasi. Sinulle personoidun lainan saatuasi, saat taloutesi helpommin hallittavaksi ja maksettavat kuukausierät pienemmiksi. Usein myös korkoja saa matalammiksi järjestelylainan avulla.

5. Voit saada yhteisvastuullisen lainanhakijan

Järjestelylainan lainahakemukseen edellytetään usein vähintään yksi yhteisvastuullinen henkilö turvaamaan lainan takaisinmaksua. Yhteisvastuullinen voi olla esimerkiksi vanhempi tai sisarus. Avoimuus tilanteessa edesauttaa yhteisvastuullisen lainanhakijan saamista.

Julkaistu