2018
Perustettu onnellisen ja aktiivisen elämän varmistamiseksi
Koko Suomi
Gubbe toimii kaikkialla Suomessa – palvelun voi tilata soittamalla tai verkossa
Seuraa yksinäiselle
Sopiva gubbe luottoystäväksi vanhukselle – merkityksellistä työtä nuorelle
Sveasta Gubbe-kummi
Gubben kummitoiminnassa yritys ryhtyy kummiksi yhdelle tai useammalle yksinäiselle vanhukselle, joka saa tuen avulla oman luottoystävän, gubben. Gubbe tuo seuraa kaipaavalle iloa ja auttaa ikäihmistä arjen askareissa säännöllisesti vuoden ajan – samalla gubbena toimiva nuori saa merkityksellisen osa-aikatyön vuodeksi eteenpäin.
Gubbelta otettiin meihin yhteyttä ja kysyttiin halukkuudesta osallistua kummitoimintaan muun muassa siksi, että tuemme aktiivisesti junioriurheilua sponsorointiohjelmansa kautta ja olemme toimineet Pelastakaa lapset ry:n Joulujuoksun pääsponsorina.
"Meillä Gubbella on tärkeää tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka jakaa samat arvot ja toimii vastuullisesti. Svea on hieno esimerkki ja suunnannäyttäjä tässä", kommentoi yhteistyöstä Gubbella vastaava Sales Manager Gent Miftari.
Innostuimme yhteistyömahdollisuudesta saman tien, eikä kummitoimintaan mukaan lähteminen ollut vaikea päätös.
"Gubbe-kummiksi lähteminen tuntui heti luontevalta ja henkilöstölähtöistä yrityskulttuuriamme tukevalta. Koska sponsoroimme jo lapsille ja nuorille tärkeää harrastustoimintaa, tuntui sopivalta, että antaisimme tukemme myös vanhusten elämää parantavalle toiminnalle", kertoo Svean maajohtaja Pasi Väre.
Toimimme kummina kuusamolaiselle seniorille, jonka Gubbe-käynnit alkoivat pilottikokeiluna, jossa kunta kustansi avustajan säännölliset käynnit. Yhteistyömme ansiosta käyntejä pystyttiin jatkamaan, ja kummivanhuksemme luona onkin alusta saakka vieraillut sama Gubbe-avustaja. Ystävykset tapaavat viikoittain, ja yhdessä he muun muassa käyvät kävelylenkeillä, kauppareissuilla, lounailla sekä tekevät puutarhatöitä ja leipovat kummivanhuksen luona.
Lue lisää Gubbesta.