Verkkokaupan maksutavat vertailussa Mitkä maksutavat valitsen?

Publicerad keskiviikko 09 joulukuuta 2020 12.48Osaaminen

Tästä blogista löydät kattavan vertailun verkkokaupan maksutavoista sekä vastauksen siihen, mitkä maksutavat sopivat juuri sinun verkkokauppaasi. Verkkokaupan maksutavat tulisi ottaa huomioon jo verkkokaupan perustusvaiheessa, mutta on myös tärkeää muistaa, että maksutavat kehittyvät koko ajan. Jos maksaminen sujuu mutkattomasti ja asiakas löytää kaupastasi aina mieleisensä maksutavan, tulee koko ostoprosessista onnistunut ja verkkokaupassa asioimisesta miellyttävä kokemus. Blogin loppuun olemme luoneet testin, jonka avulla voit päätellä mitkä maksutavoista ovat sinun yritystoimintasi kannalta tärkeitä.

Verkkokaupan maksutavat

Asiakkaan ostoprosessissa maksaminen on erittäin tärkeässä roolissa. Mikäli maksaminen on hankalaa tai miellyttävää maksutapaa ei löydy, ei myöskään ostosta tapahdu. Kilpailu verkkokauppa-alalla on huimaa, joten potentiaaliset asiakkaat löytävät melko varmasti toisen verkkokaupan, josta voivat ostaa saman tuotteen tai palvelun ja hoitaa maksamisen haluamallaan tavalla. Ei siis riitä, että myyt kiinnostavia tuotteita, vaan sinun tulee varmistaa, että koko ostoprosessi toimii mutkattomasti ja että maksaminen on helppoa ja nopeaa. Verkkokaupassa kannattaakin tarjota monipuolisesti erilaisia maksutapoja, jotta mahdollisimman moni asiakas löytää mieleisensä maksutavan ja ostaa tuotteen tai palvelun juuri sinun kaupastasi.

Lisäksi maksaminen kehittyy koko ajan ja uusia maksutapoja ilmestyy markkinoille jatkuvalla sykkeellä. Mobiilimaksaminen onkin niin sanotuista ”uusista maksutavoista” kasvattanut suosiotaan sekä kivijalka- että verkkokaupassa. On siis tärkeää olla ajan hermolla ja tietoinen uusista trendeistä myös maksamisen alalla.

Verkkokaupan maksutavat vertailussa - mitä erilaisia maksutapoja sitten on olemassa?

Pankkimaksut

Maksaminen verkkopankin kautta on edelleen suomalaisten keskuudessa suosituin maksutapa. Kun maksutavaksi valitaan verkkopankkimaksu, siirtyy ostaja automaattisesti verkkokaupasta valitsemansa pankin sivuille, jossa hänen tulee kirjautua sisään henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla. Verkkopankkimaksuissa maksu veloitetaan suoraan ostajan pankkitililtä eikä maksaminen maksa yksityishenkilölle mitään.

Korttimaksut

Moni suosii maksutapana korttimaksuja. Korttimaksu voi olla joko Debit-maksu eli maksu pankkitililtä, johon kortti on kytketty tai Credit-maksu eli maksu asiakkaan luottotililtä. Usein maksukortissa on sekä Credit- että Debit-puoli. Debit-puolen tiedot löytyvät yleensä maksukortin kääntöpuolelta, joten jos verkossa haluaa maksaa Debit- puolelta, pitää korttia kääntää ja tarkistaa tarvittavat tiedot toiselta puolelta.

Korttimaksuissa kortin tiedot (korttinumero, kortinhaltijan nimi, kortin viimeinen voimassaolokuukausi ja -vuosi sekä CVV-koodi) täytetään verkkokaupan maksulomakkeen kenttiin. Usein ostajan on vielä vahvistettava maksu ja tunnistauduttava oman verkkopankkinsa kautta. Joissakin verkkokaupoissa tunnistautuminen täytyy tehdä aina, joissakin ei koskaan ja joissakin voi olla käytössä ns. turvaraja maksusummalle, jonka jälkeen ostajan on tunnistauduttava omilla verkkopankkitunnuksillaan.

Mobiilimaksut

Yleisesti ottaen mobiilimaksamisella tarkoitetaan maksutapoja, joissa kännykkä toimii apuvälineenä maksamisessa. Mobiilimaksuihin kuuluvat lähimaksaminen puhelimella, verkkokaupassa maksaminen mobiilioptimoidulla maksutavalla ja esimerkiksi rahan siirtäminen mobiiliapplikaation avulla ystävälle. Erilaiset maksutavat kilpailevat keskenään suosituimman mobiilimaksutavan roolista ja uusia tulokkaita ilmestyy markkinoille jatkuvasti. Mobiilimaksutavat voivat siis olla pankkien luomia applikaatioita, korttiyhtiöiden mobiililompakoita tai näiden yhdistelmiä.

Mobiilimaksaminen toimii yleensä kahden vaiheen kautta; ensin henkilö tunnistetaan, minkä jälkeen maksu vahvistetaan puhelimessa joko tunnus- lukukoodilla tai sormenjälkitunnisteella. Tämän jälkeen maksutapahtuma veloitetaan ennakkoon määritellyltä maksukortilta tai pankkitililtä.

Mobiilisti voi maksaa myös applikaation sisällä – esimerkkejä tästä ovat sellaiset applikaatiot kuin Spotify ja iTunes. Näissä sovelluksissa maksu voidaan veloittaa automaattisesti sovellukseen ilmoitetulta kortilta tietyin väliajoin tai silloin, kun palvelua käytetään. Mobiilimaksaminen on helppoa ja turvallista maksamista missä vain ja milloin vain. Suosittuja mobiili- maksutapoja ovat mm. MobilePay, Masterpass, Siirto, Apple Pay ja Pivo.

Kauppiaan näkökulmasta mobiilimaksut toimivat käytännössä samoin kuin korttimaksut, sillä mobiilimaksut ovat pääsääntöisesti korttipohjaisia. Maksut tilitetään kauppiaalle samalla tavalla kuin muidenkin maksutapojen kohdalla, eivätkä mobiilimaksut verkkokaupassa vaadi sen kummempaa teknistä toteutusta, vaan yleensä ne voidaan ottaa käyttöön suoraan maksupalveluntarjoajan kautta. Verkkokauppiaalle mobiilimaksut ovat yleensä edullisia, tosin hinta voi vaihdella maksupalveluntarjoajan mukaan.

Mobiilimaksut ovat tärkeä lisä verkkokauppaan, sillä yhä useampi tekee verkko-ostoksia mobiililaitteella. Yli 76 % suomalaisista on jo tehnyt mobiilimaksuja (Pivo) mikä tarkoittaa sitä, että on tärkeää varmistaa, että verkkokauppa on toimiva myös mobiilissa ja että maksaminen hoituu helposti puhelimella.

Lasku

PostNordin teettämän tutkimuksen mukaan lasku on Suomessa verkko- ostoksia tekevien keskuudessa toiseksi suosituin maksutapa. Lasku on kätevä maksutapa sekä kuluttajalle että verkkokaupalle. Kun ostaja valitsee maksutavaksi laskun, kirjautuu hänen ostoskorinsa maksetuksi ja lasku lähetetään asiakkaalle joko saman tien tai tarkistusajan  umpeuduttua. Asiakas saa tuotteen itselleen heti mutta samalla kulutonta ja korotonta maksuaikaa yleensä 14, 30 tai jopa 60 päivää. Rahoitusyhtiö, joka luotottaa laskun, tekee luottotietotarkistuksen maksun yhteydessä ja kantaa täten riskin. Jos kävisi niin, ettei asiakas maksa laskuaan, saa verkkokauppa kuitenkin aina rahansa, usein jopa ennen laskun varsinaista eräpäivää. Laskun hinta verkkokauppiaalle vaihtelee ominaisuuksien ja kuluttajahintojen mukaan.

Yrityslasku

Verkkokaupasta ostaminen on yhä yleisempää myös yrityspuolella. Yrityslaskun avulla yrityksen henkilökunta voi tehdä hankintoja näppärästi ilman että myyvän yrityksen on rekisteröitävä ostava yritys ennakkoon. Yrityslasku on turvallinen vaihtoehto verkkokauppiaalle, sillä rahoitusyhtiö tarkistaa yrityksen tiedot ja tekee maksun yhteydessä luottotietotarkistuksen. Jos rahoitusyhtiö myöntää laskutusluvan asiakkaalle, siirtyy riski heille.

Verkkokauppa saa rahansa aina, vaikkei asiakasyritys maksaisikaan laskua – usein rahat tilitetään verkkokaupalle jopa ennen kuin asiakas on maksanut laskuaan. Yrityslasku antaa ostajalle monipuoliset mahdollisuudet tehdä sekä pieniä että suurempia hankintoja – yrityslaskulla minimiostos voi olla esimerkiksi 5 euroa ja maksimiostos jopa 5000 euroa. Laskupalvelun hinta verkkokauppiaalle vaihtelee maksupalveluntarjoajasta riippuen.

Erämaksu

Kauppiaan osalta erämaksu toimii samoin kuin lasku. Erämaksu on turvallinen ja kannattava maksutapa kauppiaalle, sillä keskiostoksen summa voi kasvaa jopa 30 % kun ostaja valitsee maksutavaksi erämaksun. Lisäksi riski on täysin rahoitusyhtiöllä, joka tekee luottopäätöksen. Kauppias saa siis aina rahansa, vaikka ostaja ei maksaisikaan tilaustaan ja samalla ostosten keskisumma kasvaa. Erämaksu on useimmiten verkkokaupalle maksuton vaihtoehto, joten rahoituskumppania valittaessa verkkokaupan kannattaa kiinnittää huomiota erämaksun kuluttajahintoihin. Jos esimerkiksi erämaksun vuosikorko on todella suuri, saattaa kuluttaja päätyä asioimaan toiseen kauppaan, josta löytyy hänelle sopivampi vaihtoehto.

Erämaksun hyödyt kauppiaalle

  • Kerralla enemmän – Erämaksu moninkertaistaa usein ostokorin keskiarvon, parhaimmillaan jopa nelinkertaiseksi.
  • Tehokas luottopäätös – vahvan luotonhallintaprosessin ansiosta myös isommat ostoskorit menevät todennäköisemmin läpi.
  • Lisää mahdollisuuksia vaikuttaa asiakkaaseen – laskut voi räätälöidä yrityksesi näköiseksi joten jokainen lasku toimii markkinointikanavana.
  • Vähentää taloushallinnon kuluja - Maksuturvan Erämaksu raportoidaan ja tilitetään samalla tavoin kuin muut Maksuturvan maksutavat.

Muut maksutavat

Verkossa voi edellisten lisäksi maksaa monilla muillakin maksutavoilla, joita tulee jatkuvasti lisää. Yksi paikkansa kansainvälisestikin vakiinnuttanut maksutapa on PayPal, joka on kautta vuosien ollut hyvin suosittu maksutapa varsinkin muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa. PayPal on korttipohjainen maksutapa: käyttäjä tallentaa korttinsa tiedot PayPaliin ja veloitukset tehdään kortilta. Vaihtoehtoisesti käyttäjä voi lisätä rahaa PayPal-tililleen, josta verkko-ostokset voidaan myös veloittaa. PayPalilla voi maksaa verkkokaupoissa sähköpostiosoitteella ja salasanalla. Verkkokauppa saa PayPalin käyttöönsä joko maksunvälittäjän kautta tai integroimalla PayPalin verkkokauppaan itse. Usein maksunvälittäjä, joka toimii teknisenä kumppanina PayPal-maksuissa, ei peri palvelun käytöstä erillistä maksua. Verkkokauppa maksaa siis ainoastaan PayPalin oman hinnaston mukaisen maksun maksutavan käytöstä. PayPal on käytettävissä yli 200 maassa ja 25 eri valuutassa, joten se sopii hyvin kansainväliseen myyntiin.

Aasian  verkkokauppa- ja verkkomaksumarkkinat ovat valtavat, ja yksi Kiinan suosituimmista maksualustoista on hiljattain Suomeenkin rantautunut Alipay. Alipay muistuttaa toiminta tavaltaan PayPalia ja sillä voi maksaa kymmenissä eri valuutoissa ja eri maksutavoilla. Alipayhin voi kytkeä pankkitilinsä ja sovelluksen kautta voi maksaa useita päivittäisiä menoja, kuten sähkölaskuja tai ruokatilauksia.

Korttimaksuista taas Kiinassa suurin on UnionPay, joka on myös ostosmäärillä mitattuna maailman kolmanneksi suosituin kortti Visan ja Mastercardin jälkeen ja toimii Kiinan lisäksi 150 eri maassa. Suomessa UnionPayta tarjoaa Nets, ja tämä maksutapa on varteenotettava vaihtoehto ainakin sellaisille kaupoille, joilla on paljon kiinalaisia asiakkaita.

Verkossa voi maksaa myös erilaisilla lounas-, liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Tällaisia tarjoavat esimerkiksi Smartum ja Edenred, joilla molemmilla on sovelluksensa verkossa maksamista varten. Verkkokaupat voivat ottaa lounas- ja liikunta- sekä kulttuuriseteleillä maksamisen käyttöön joko suoralla integraatiolla esimerkiksi Smartumilta tai Edenrediltä tai sitten maksunvälittäjän kautta, mikäli maksutapa on maksupalveluntarjoajalla saatavilla. Maksaminen toimii käyttäjän näkökulmasta samaan tapaan kuin esimerkiksi PayPalilla: maksamisen yhteydessä valitaan maksutavaksi haluttu lounas-, liikunta- tai kulttuuriseteli, kirjaudutaan sisään omalle tilille ja suoritetaan maksu.

Verkkokaupan maksutavat Suomessa ja ulkomailla

Suomen suosituimmat verkkomaksut on verkkopankkimaksuja. Suosituin maksutapa Suomessa poikkeaa muista Pohjoismaista, joissa maksutavaksi valitaan yleensä korttimaksu tai lasku. Tosin, PostNordin tutkimuksen mukaan TOP 3 verkkomaksutavat Suomessa ovat kaikki miltei yhtä suosittuja: 30 % kuluttajista Suomessa valitsee maksutavaksi verkkopankkimaksun, 27% laskun ja 26 % korttimaksun. Muissa pohjoismaissa toiselle ja kolmannelle sijalle kipuavat mobiilimaksut ja muut maksutavat, kuten esimerkiksi Norjassa PayPal.

Maksutavat muuttuvat Suomessa verkkokaupan kehittyessä. Vielä jonkin aikaa sitten verkkopankkimaksu oli ylivoimaisesti suosituin maksutapa verkkokaupoissa Suomessa ja tänä päivänä mobiilimaksaminen on selkeästi se maksutapa, jonka käyttäjämäärä kasvaa eniten.

Kännykällä maksaminen on jo yleistä etenkin nuorempien sukupolvien keskuudessa eikä mikään ihme, sillä yhä useampi tilaus verkkokaupasta tehdään mobiililaitteella. Myös vanhempi sukupolvi on ottanut mobiilimaksamisen mielenkiinnolla vastaan ja yhä useampi haluaa maksaa helposti älypuhelimella sekä verkossa että kivijalassa. Vuonna 2017 jopa kolmasosa verkkokauppaostoksista tehtiin kännykällä, kun vuonna 2016 vastaava luku oli ainoastaan viidesosa (PostNord). Verkkokauppa siirtynee siis yhä vahvemmin mobiiliin, mikä kannattaa huomioida verkkomaksupalvelua valittaessa. Erilaiset maksutavat kiinnostavat yhä enemmän kuluttajia ja maksutavat netissä kannattaa suunnitella niin, että valikoima on mahdollisimman kattava ostajille sekä Suomessa että ulkomailla.

Rahoituspalvelut

Lasku ja erämaksu ovat hyvä lisä monen verkkokaupan maksutapa- valikoimaan. Laskua ja erämaksua tarjoamalla kauppias voi tarjota kuluttajalle kallisarvoista maksuaikaa. Kuluttaja-asiakkaille lasku ja erämaksu tuovat verkkokauppaostoksiin turvallisuutta ja lisää mahdollisuuksia. Laskulla tai erämaksulla maksaminen antaa asiakkaalle vapauden tilata enemmän tuotteita kerralla, sekä mahdollisuuden ostaa kalliimpia tuotteita. Asiakas, joka on valinnut maksutavaksi laskun tai erämaksun, saa ostokselleen pidemmän maksuajan – seurauksena hänellä on mahdollisuus harkita palautuspäätöstä kaikessa rauhassa. Näin verkkokaupan palautusten määrä parhaimmillaan vähenee ja asiakkaiden luottamus sekä uskollisuus verkkokauppaa kohtaan kasvaa.

Lasku ja erämaksu helpottavat asiakkaan ostopäätöstä, kun maksusta ei tarvitse huolehtia ostohetkellä. Näin ostaja voi tehdä ostoksia vähän samaan tapaan kuin kivijalkakaupassa: tutustua tuotteisiin ensin ja maksaa vasta sen jälkeen. Tuotteiden sovittaminen ennen maksua on suosittua erityisesti vaatteiden kohdalla. Erämaksuvaihtoehto kannattaa tuoda esille jo osto- prosessin alkuvaiheessa. Alkaen-hinnat tuotesivulla ja ostoskorissa avittavat ostopäätöstä, kun asiakas huomaa voivansa tilata haluamansa tuotteet ja maksaa toivomissaan kuukausierissä.

Laskun tarjoaminen verkkokaupassa maksutapavaihtoehtona antaa kauppiaalle mahdollisuuden antaa asiakkaalle kulutonta ja korotonta maksuaikaa. Samalla kauppiaan osalta kaupanteko helpottuu, kun kolmas osapuoli hoitaa laskutuksen ja kantaa riskin. Kauppiaan tehtäväksi jää ostohetken jälkeen ainoastaan tuotteiden toimittaminen ostajalle.

Mitä kustannuksia verkkokaupan maksutavoista tulee?

Maksutapojen kustannukset vaihtelevat sekä palveluntarjoajan että maksutavan mukaan. Palveluntarjoaja on yleensä maksunvälittäjä, jonka kautta halutut maksutavat saadaan verkkokaupan käyttöön. Maksunvälittäjä voi periä palvelustaan kuukausimaksun ja tapahtumakohtaisen palkkion.

Usein maksunvälittäjän päättämään kuukausimaksuun sisältyy hyvin laaja valikoima maksutapoja, joten tämä kannattaa käyttää hyödyksi ja ottaa kaikki kuukausimaksun sisältämät maksutavat käyttöön. Myös joitakin lisä- maksullisia maksutapoja kannattaa harkita. Maksunvälittäjä määrittelee itse myös tapahtumakohtaisen palkkionsa ja palkkion määrä riippuu maksutavasta.

Useimmiten verkkopankkimaksut, jotka ovat suosituin maksutapa Suomessa, ovat edullinen maksutapa niin kauppiaalle kuin kuluttajallekin. Korttimaksuista peritään usein sekä kiinteä että prosenttimääräinen palkkio. Lasku on siinä mielessä mielenkiintoinen hinnoittelultaan, että verkkokauppa saattaa maksaa maksunvälittäjälle palkkion laskusta, mutta se on kuluttajalle ilmainen, mikäli verkkokauppa ei ole määritellyt laskutuslisää. Erämaksu taas on monesti verkkokaupalle maksuton, mutta kuluttaja maksaa sekä tilinhoitomaksun että koron, sekä joissain tapauksissa myös tilinavaus- maksun.

Maksupalvelun hinnoittelu ei aina ole joko yksiselitteisesti edullinen tai kallis; verkkokauppiaan kannattaa ottaa huomioon, että hinnoittelun edullisuus voi riippua myös tapahtumien määrästä eli verkkokaupan myynnistä. Joillakin maksunvälittäjillä voi olla edullinen kuukausimaksu tai ei kuukausimaksua lainkaan, mutta tapahtumista otetaan suhteellisen suuri prosenttipohjainen provisio. Tämä saattaa sopia aloittelevalle verkkokaupalle, joka haluaa pitää kiinteät kustannukset minimissä ja jolla ei vielä ole suurta määrää tapahtumia.

Kalliimpaa kuukausimaksua voivat sitten taas kompensoida pienemmät tapahtumakohtaiset palkkiot ja tämä sopii paremmin verkkokaupalle, jolla on jo enemmän myyntiä tai yritykselle, joka aikoo panostaa verkkokaupan kasvuun. Sen, mikä on omalle verkkokaupalle edullisinta, voi laskea todellisten tai odotettujen tapahtumien määrän ja käytettyjen maksutapojen perusteella. Kannattaa myös ottaa huomioon, mitkä ominaisuudet ja lisäarvopalvelut ovat verkkokaupalle tärkeitä ja sisältyvätkö nämä kuukausimaksuun tai millaisen lisämaksun näistä joutuu maksamaan.

Miten asiakkaat haluavat maksaa?

Nykyään kuluttajilla on mahdollisuus ostaa verkkokaupasta melkein mitä vain. PostNordin tutkimuksen mukaan suosituimmat tuotekategoriat suomalaisessa verkkokaupassa ovat elektroniikka, vaatteet ja media. Uusina tulokkaina verkkokauppa-alalta löytyvät mm. ruoka ja applikaatioiden kautta ostettavat palvelut. Maksutapamieltymykset muuttuvat verkko-kauppa-alan kehityksen myötä, joten on tärkeää, että verkkokaupassa on tarjolla eri laitteilla toimivia maksutapoja jotka antavat ostajalle mahdollisuuden maksaa milloin vain, missä vain ja miten vain.

Mitkä sitten ovat suositut maksutavat netissä – eli miten asiakkaat haluavat maksaa?

30 %

27 %

26 %

12 %

32 %

Verkkopankki

Lasku

Maksukortti

PayPal yms.

Mobiili- laitteella

 

Mitkä maksutavat valitsen kuva

Yhteenveto

Tässä oppaassa olemme esitelleet erilaisia maksutapoja verkkokauppaan. Verkkokauppaa perustaessa maksutapoja mietitään usein viimeisenä, mutta on hyvä muistaa, että maksutavat ovat keskeisessä osassa  ostoprosessissa. Jos maksaminen sujuu hyvin ja asiakas löytää mieleisensä maksutavan, tulee verkkokaupassa asioimisesta onnistunut kokemus.

Maksutavat muuttuvat ja kehittyvät koko ajan, joten verkkokauppias ei voi nykypäivänä olettaa, että kerran hyvin tehty verkkokauppa ja loppuun asti mietitty maksaminen riittäisi – maksutapoja on hyvä lisätä ja uudistaa 5etyin väliajoin. Maksamisen trendejä seuraamalla pysyy ajan tasalla siitä, millä maksutavoilla kuluttajat haluavat maksaa.

Kun valitset verkkokauppasi maksutapoja, hyvä maksunvälittäjä on tärkeä kumppani. Hyvä yhteistyö kantaa hedelmää ja on hyödyllistä  molemmin puolin – asiantunteva maksunvälittäjä osaa tukea sopivien maksutapojen valinnassa ja muutenkin edesauttaa verkkokaupan myyntiä. Hyvältä maksunvälittäjältä saat näiden lisäksi hyvää asiakaspalvelua myös silloin, kun verkkokauppasi asiakkaat ovat maksunvälittäjään yhteydessä.

Kuluttajan ostokokemus ja tyytyväisyys verkkokauppaan muodostuu  monen eri asian summasta ja maksaminen on kuin loppusilaus verkkokaupasta ostamiselle. Maksamisen tulisi toimia luotettavasti ja kaikilla laitteilla. Asiakkaat haluavat myös maksaa itse valitsemallaan maksutavalla, joten vaihtoehtoja on hyvä olla tarjolla. Parhaimmillaan maksaminen tekee koko prosessista niin miellyttävän, että se jättää kuluttajan hyvälle mielelle ja tuo hänet takaisin juuri sinun verkkokauppaasi.

Lue lisää Svean maksuratkaisuista