Sveasta Gubbe-kummi
Gubben kummitoiminnassa yritys ryhtyy kummiksi yhdelle tai useammalle yksinäiselle vanhukselle, joka saa tuen avulla oman luottoystävän, gubben. Gubbe tuo seuraa kaipaavalle iloa ja auttaa ikäihmistä arjen askareissa säännöllisesti vuoden ajan – samalla gubbena toimiva nuori saa merkityksellisen osa-aikatyön vuodeksi eteenpäin.
Gubbelta otettiin Sveaan yhteyttä ja kysyttiin halukkuudesta osallistua kummitoimintaan muun muassa siksi, että Svea tukee aktiivisesti junioriurheilua sponsorointiohjelmansa kautta ja on ollut Pelastakaa lapset ry:n Joulujuoksun pääsponsorina.
"Meillä Gubbella on tärkeää tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa, joka jakaa samat arvot ja toimii vastuullisesti. Svea on hieno esimerkki ja suunnannäyttäjä tässä." kommentoi yhteistyöstä Gubbella vastaava Sales Manager Gent Miftari.
Svealla innostuttiin yhteistyömahdollisuudesta saman tien, eikä kummitoimintaan mukaan lähteminen ollut vaikea päätös.
"Gubbe-kummiksi lähteminen tuntui heti luontevalta ja henkilöstölähtöistä yrityskulttuuriamme tukevalta. Koska sponsoroimme jo lapsille ja nuorille tärkeää harrastustoimintaa, tuntui sopivalta, että antaisimme tukemme myös vanhusten elämää parantavalle toiminnalle." kertoo Svean maajohtaja Pasi Väre.
Svea onkin ryhtynyt kummiksi kahdelle ikäihmiselle, jotka pääsevät tuen myötä palvelun pariin. Näin yksinäiset vanhukset saavat omat gubbensa, jotka käyvät heidän luonaan tai muussa sovitussa paikassa säännöllisesti vuoden ajan ja tekevät yhdessä mitä ikinä haluavatkaan puistokävelyistä neulontaan ja kauppareissuista kirjastossa vierailemiseen.
Lue lisää Gubbesta.