3.1.2020 | Tiedote
Svea on jälleen kerran Great Place to Work® -sertifioitu työpaikka
3.1.2020 | Tiedote
Svea on jälleen kerran Great Place to Work® -sertifioitu työpaikka
Great Place to Work® -sertifikaatti myönnetään yritykselle, jossa vähintään 70% henkilöstöstä kokee organisaation olevan hyvä työpaikka.
Great Place to Work® -instituutti on myöntänyt Svealle Trust Index © -henkilöstökyselyn tulosten perusteella sertifikaatin hyvästä työpaikasta. Trust Index © on kysely, joka auttaa organisaatiota tunnistamaan vahvuutensa ja kehityskohteensa. Trust Index © kokonaislukeman ollessa 70 % tai yli, saa organisaatio tunnustuksen hyvän työpaikan rakentamisesta, eli Great Place to Work® -sertifioinnin. Svealla Trust Index © ylsi tänä vuonna hyvään 80 % kokonaistulokseen, kun vertailun osalta keskivertotulos suomalaisen työelämän osalta on 56 %. Tuloksemme on jo usean vuoden ajan ollut hyvä ja kertoo siitä, että me svealaiset koemme organisaatiomme ja yrityskulttuurimme merkitykselliseksi, ja että olemme oikealla polulla hyvän työpaikan rakentamisessa.
”Osallistuimme Great Place to Work® -tutkimukseen jo kymmenettä kertaa, sillä jatkuvuus mahdollistaa kehityksen seurannan myös pidemmällä aikavälillä. Näin ollen meillä on edellytykset tehdä pitkäjänteistä työtä hyvän työpaikan rakentamisen eteen. Tutkimus antaa meille organisaationa arvokasta tietoa henkilöstön ajatuksista sekä onnistumisistamme ja kehityskohteistamme. Tätä tietoa voimme käyttää pohjana tärkeiden asioiden kehittämiseen matkalla kohti entistä parempaa työpaikkaa. Yhtä tärkeää meille on kuitenkin myös ylläpitää niitä kohtia, jotka meillä koetaan erityisen hyviksi. Jokainen svealainen vaikuttaa päivittäin yrityskulttuuriimme omalla toiminnallaan - hyvä ilmapiiri auttaa meitä saavuttamaan asettamamme tavoitteet.” kommentoi Svean maajohtaja Pasi Väre.
Great Place to Work® -tutkimus järjestettiin Suomessa jo 18 kertaa ja siihen osallistui satoja yrityksiä ja kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Henkilöstölle osoitetussa kyselyssä tarkastellaan mm. seuraavia osa-alueita: uskottavuus, kunnioitus, oikeudenmukaisuus, ylpeys ja yhteishenki.
Hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä mitä tekevät ja nauttivat työkaveriensa kanssa työskentelystä." — Robert Levering, Great Place to Work® Instituten perustaja.